KTC tekee työtä yhteistyössä toimeksiantajan ja velkojan kanssa

Modernin perintätoimiston tehtävät

Mitkä ovat modernin perintätoimiston tehtävät? Modernina perintätoimistona ensisijainen tehtävämme on hoitaa erääntyneiden saatavien perintää ammattimaisesti ja tehokkaasti, minimoida luottotappiot ja nopeuttaa kassavirtaa. Siksi tavoitteemme on löytää mahdollisimman pikaisesti joustava ratkaisu perittäväksi annetun velan maksusta velallisen kanssa.

Perinnän kulku

Erääntyneen saatavan perintä tulee lain mukaan aloittaa pääsääntöisesti maksumuistutuksella. Maksumuistutuksen lähettää joko velkoja itse tai perintätoimisto, joka toimittaa maksumuistutuksen velkojan puolesta ja hänen nimissään. Näin perintätoimistolla on tehokkaampi seuranta perintätoimiston toimeksiantajan erääntyneiden saatavien maksusuorituksista eikä erääntyneitä saatavia tarvitse erikseen siirtää perintätoimiston perittäväksi – näin voitetaan aikaa perinnässä.

Kun velka on erääntynyt, velkoja antaa usein asian perintätoimiston perittäväksi. Perintätoimistot aloittavat velan perinnän aina hyvän perintätavan mukaisesti yleensä kirjallisella maksuvaatimuksella, josta ilmenee myös perinnän siirtyminen perintätoimiston hoidettavaksi. Perintätoimiston vapaaehtoisessa perinnässä velan suorittamiseen pyritään maksuvaatimusten lisäksi usein myös puhelinyhteydenotoilla.

Maksuvaatimuksessa on mainittava vähintään seuraavat asiat:

  • velkojan sekä perintätoimiston nimi ja osoite
  • saatavan peruste
  • saatavan pääoma, korko, viivästyskorko ja perintäkulut
  • kenelle, miten ja milloin saatava on maksettava
  • mahdollisuus esittää huomautuksia velan määrästä tai perusteista

Mpdernin perintätöimiston tehtävät-Yritysperinnän kulku

Yritysperinnän kulku

Modernin perintätoimiston tehtävät-Kuluttajaperinnän kulku

Kuluttajaperinnän kulku

Perinnästä aiheutuneet kulut maksaa velallinen

Perintälain mukaisesti perinnästä aiheutuneet kulut maksaa velallinen. Hänen on korvattava perinnästä velkojalle aiheutuneet kohtuulliset kulut, riippumatta siitä, periikö velkaa velkoja itse vai perintätoimisto velkojan toimeksiannosta. Perintätoimistolle syntyy kuluja mm. osoite- ja luottotietojen tarkistamisesta, kirjeiden lähettämisestä, velallisten kanssa neuvottelemisesta, maksusuoritusten seurannasta ja käsittelystä, maksusopimusten tekemisestä velallisten kanssa jne.

Erääntyneiden yrityssaatavien osalta perintä etenee perintätoimistoissa usein ensimmäisen maksuvaatimuksen jälkeen trattaperintänä – toisaalta tratta saattaa olla omiaan heikentämään perinnän onnistumista, kun useat velkojat heräävät vaatimaan omiaan.

Perintätoimisto toimeksiantajan ja velallisen välissä

Perintätoimiston perittäväksi annettujen velkojen taustalla on aina perintätoimiston toimeksiantajan, joskus varsin pitkäaikainenkin, asiakassuhde. Tästä johtuen pyrimme kaikissa hoitamissamme perintätapauksissa toimimaan asiallisesti ja toimeksiantajamme asiakassuhteita kunnioittaen.

Maksuvaatimuksen ohella perintätoimisto voi yrittää ottaa velalliseen yhteyttä puhelimitse. Puhelinperinnällä pyritään velan pikaiseen suoritukseen tai hyväksyttävän maksusopimuksen tekemiseen velallisen kanssa.

Perintätoimistojen tavoitteena on saada velallinen maksamaan velkansa vapaaehtoisesti. Jos velallinen ei pysty maksamaan velkaansa kerralla, perintätoimiston kanssa voi yleensä tehdä maksusuunnitelman. Maksusuunnitelman tekemisestä perintätoimisto perii velalliselta aina hieman lisäkuluja.

Koko perintätoimiston perintäprosessin ajan velallinen voi sopia perintätoimiston kanssa maksujärjestelyistä. Välttyäkseen turhilta lisäkuluilta, velallisen kannattaakin aina ottaa pikaisesti heti maksuvaatimuksen saatuaan yhteyttä perintätoimistoon ja sopia maksujärjestelyistä, mikäli ei pysty maksamaan perintätoimiston vaatimaa summaa eräpäivään mennessä täysimääräisesti.

Lähtökohtaisesti perintätoimisto perii sen perittäväksi annettua velkaa niin kauan kuin velka vanhenee. Lopullisesti velka vanhenee yleensä 15 vuoden kuluttua käräjäoikeuden velkomustuomiosta tai muusta täytäntöönpanoperusteesta. Velan lopullinen vanhentumisaika alkaa aina oikeuden antamasta tuomiosta, ei esimerkiksi laskun eräpäivästä tai sen siirtymisestä perintätoimiston perintään.

Perintätoiminta on luvanvaraista

KTC Finland Oy noudattaa kaikessa toiminnassaan perintälakia sekä hyvää perintätapaa. Tämä on myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämän perintätoiminnan toimiluvan edellytys. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää perintätoimistoille toimiluvat valtakunnallisesti. Etelä-Suomen aluehallintovirasto toimii myös perintätoimistojen valvontaviranomaisena.

Kiinnostuitko?

Annamme mielellämme lisätietoa perintäpalvelusta sekä muista laskun elinkaaren hallintaan liittyvistä palveluista. Ota yhteyttä meihin alla olevalla yhteydenottolomakkeella tai soittamalla myyntiimme numeroon 020 721 84 96.

Miten voimme auttaa?

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Tilaa uutiskirje!